Aapinen

Sisko meni kouluun ja olin vihainen, että en itse päässyt mukaan. Koko vuosi meni pikkusiskojen kanssa . Ne olivat semmoisia rääpäleitä ja karkailivat joka paikkaan. Aina kun Sisko tuli koulusta, halusin nähdä hänen koulutavaroitaan. Yleensä Sisko riuhtaisi koululaukkunsa kädestäni ja sanoi, että hänen tavaroihinsa ei saa koskea. Kerran hän näytti kutenkin aapistaan. Siinä oli kukko kannessa ja ihmettelin miksi siinä on kukko. Naapurin kanalassa oli kukko ja monta kanaa. Tiesin kirjaimia, mutta en osannut lukea. Siskolla oli myös kynäpenaali. Siinä oli lyjykynä, kumi ja viivotin. Oli minullakin lyijykynä, mutta ei viivotinta.

Kesällä äiti ja isä puhuivat kouluunmenostani.

- Tyttö ei oo vielä täyttäny seittemääkään, oiskohan parempi, että se menis vasta vuojen päästä kouluun. Äiti sanoi.
- Voishan se niinki olla, sanoi isä.
- Pääsisi Aino-tätin luokalle, niinku Siskoki, äiti jatkoi
- Minä haluan mennä kouluun, huusin ja menin pirtin pöydän ääreen istumaan.
- Olepas nyt hiljaa, äiti sanoi.

Syksyllä menin sitten ensimmäiselle luokalle. Isä oli kirkonkylällä töissä ja vei minut kouluun. Luokka oli iso ja siellä oli paljon lapsia. Vanhemmat seisovat luokan takaosassa. Vilkuilin isää. Isä oli jo lätenyt töihinsä. Ihmettelin kaikkea. Seinällä oli iso  tummanvihreä liiutalu ja siinä luki jotakin. Luokassa oli yksi tuttu, naapurin Pirjo. Luokka oli koulun kolmannessa kerroksessa. Käytävässä oli naulakko, johon piti jättää ulkoavaatteet ja kengät naulakon alle. Äiti oli ostanut minulle liivihameen, joka oli laskostettu ja siinä oli henkselit. Olin niin hienona. Lisäksi olin saanut sinisen koululaukun, jossa oli kahva ja pitkä hihna. Sen saattoi laittaa olkapäälle. Laukkuuni mahtuisi aapinen, iso karttakirja ja pitkä viivotin.

- Hyvää huomenta oppilaat, opettaja sanoi. Vanhemmat olivat jo lähteneet. Kukaan ei puhunut mitään.
- Olen opettajanne ja nimieni on Kaija Liimatainen. Hän näytti karttakepillä kirjoitusta, jossa ilmeisesti luki hänen nimensä.
- Nyt luettelen teidän kaikkien nimet, sanoi opettaja.

Taululla oli monta nimeä. Kuulin kun opettaja sanoi minun nimeni ja näytti sitä karttakepillä ja ositti sillä sitten  minua. Kaikki nimet käytin läpi ja jokaista osoitettiin karttakepillä.

- Ei teidän vielä tarvitse osata lukea, mutta vuoden aikana opitte, opettaja sanoi.
- Tässä on teidän aapiset, jatkoi opettaja ja taputti  pöydällä olevaa kirjapinoa.

Opettaja jakoi aapiset ja saimme myös kynän ja kumin. Viivotinta ja karttakirjaa ei vielä jaetteu. Ajattelin, että saamme ne sitten myöhimmin. Muuta en muista ensimmäisestä koulupäivästä. Olin onnellinen, että oppisin kohta lukemaan, kuten Siskokin ja saan sen karttakirjan.

Eräänä aamuna olin lähdössä kouluun ja etsin reppuani. Äiti laittoa yleensä koulutavarat poikoilleen. Repussa ei ollut aapista.
- Missä mun aapinen on, kysyin äidiltä.
- Kaija ja Maija repivät sen, kun olit jättäny pöyvvälle. Kato nyt tuota siivua, tokaisi äiti.

Pikkusiskot touhusivat pöydän alla ja äiti siivosi paperisilppua. Olin aivan kauhuissani.
- Emminä uskalla mennä kouluun, pittää olla aapinen, purskahdin itkuun.
- Lapsikulta, äiti soittaa Aino-tätille, jos sillä olis aapisia, lohdutti äiti.

Kohta äiti oli puhelimessa ja kyseli olisiko Aino-tädilla ylimääräisiä aapisia, kun pikkutytöt olivat repineet Päivin aapisen.

- Mee ny kouluun ja käy hakkeen Aino-tätiltä aapinen saman tien, on sillä niitä, äiti sanoi.

Lähdin pyörällä kouluun ja olin vielä surullinen, siitä että pikkusiskot olivat saanet ainoan koulukirjani käsiinsä. Siskot olivat kaksosia ja vain muutaman vuoden ikäisiä. Ajattelin, että tästä lähtien laitan itse omat koulutavarani reppuun ja laitan repun niin korkealle, ettei siihen pennut yllä.

Aino-täti asui kansakoulurakennuksen asuntolassa, Sanoimme häntä Aino-tädiksi, koska hän oli äidin enon vaimo. Äiti oli asunut heillä ottotyttönä. Täti oli johtajaopettajana koululla. Soitin ovikelloa ja Aino-täti tuli ovelle.
- No Päivihän se siinä, tulehan sisälle, täti sanoi.
- En minä kerkiä, tulin hakemaan sitä aapista.
- Niinpä niin, sinun pitää ehtiä tunnille, täti sanoi ja antoi aapisen, joka hänellä oli jo valmiina eteisen pöydällä.
- Kiitos, vastasin onnellisena.
- Menehän nyt, täti sanoi ja nauroi iloisesti.

Miusta tuntui hyvältä ja menin iloisena omaan luokkaani. Meille oli annettu tavaustehtävä edellisenä päivänä. Harjoittelimme isän kanssa illalla ja osasin sen hyvin. Tavasimme kaikki ääneen ja opettaja kierteli luokassa. Hän pysähtyi kohdalleni ja seurasi minua. Ajattelin, että opettaja katsoo minua, kun osaan niin hyvin ja yritin nostaa ääntäni, että se kuuluisi paremmin. Opettaja lähti kävelemään ja meni pöytänsä äären istumaan. Katsahdin häntä kun hän otti silmälasinsa kullanvärisetä kotelosta. Minusta se oli kaunis. Painoin pääni äkkiä alas, kun opettaja katsoi minua vihaisesti.

Opettaja nousi seisomaan ja laittoi kullanväriset silmälaist päähänsä.
- No niin, tavaushan meni oikein hyvin. Tulkaapas nyt vuorotellen näyttämään, missä kohdassa lukee MET-SÄ , sanoi opettaja.

Jokainen kävi vuorollaan opettajn pöydän luona ja kun minun vuoroni tuli, näytin opettajalle aapista ja laitoin sormeni met-sä'n kohdalle.
- Mistä sinä tämmöisen aapisen olet saanut, opettaja kysyi.
- Aino-täti antoi, sanoin.
- Missä sinun oma aapisesi on, opettaja sanoi vihaisesti.
- Kaija ja Maija repi sen, sanoin peloissani ja mietin, miten opettaja oli huomannut, että aapinen olisi jotenkin erilainen.
- Vai sillä lailla, tokaisi oettaja
- Sinä maksat sitten sen aapisen koululle. Huomenna tuot rahan minulle, huusi opettaja.

Koko luokka tuijotti minua ja häpesin siskojani. Miksi minulla pitääkin olla sellainen koti, jossa mikään ei pysy ehjänä. Mikä ihmeen vika tässä aapisessa sitten oli, en ymmärtänyt. Kotimatkalla naapurin Pirjo halusi nähdä aapiseni.
- Näytäppä mullekki sitä, se on varmasti hieno, ku on aivan uuski, sanoi Pirjo.
- Kato vaan, sanoin ja otin aapisen laukusta.
- Täsähän on aivan eri kirijaimet ku mun aapisesa, Pirjo ihmetteli.
- Miten niin, sanoin.
- No kato, mulla on isot kirijaimet ja sulla pienet, sanoi Pirjo ja näytti omaa aapistaan.

Ymmärsin, että opettaja oli huomannut eron siitä, että minun aapisessani oli pienet kirjaimet, lauseet alkoivat isoilla. En ollut itse ajatellut sitä ollenkaan, en huomannut mitään eroa. Juoksin kotiin kertomaan äidille, että meidän pitää maksaa se revitty kirja. Minulla ei ollut aavistustakaan paljonko aapinen maksoi ja ajattelin, että voinhan poimia vaikka marjoja, niin se saadaan maksetuksi.






-

Ituloova

Tätini huvila oli Kuusamon Oiuslomajärven rannalla. En uinut siinä järvessä. Vesi oli kylmää. Muutenkin kesäasunto oli kalsea paikka mäntyjen keskellä. Juhannuksen jälkeenkin mökin takan saattoi olla lumikakkaroita.

Olin viettämässä lomaani serkun tykönä ja ajelimme aina iltaisin Tyyne-teädin huvilalle. Kerran mukana oli tädin ystävä. En muista kunnolla häntä, mutta tädillä oli kova halu kertoa kaikesta mitä huvilan sisällä oli. Täti oli muutenkin erilainen kuin äitini. Iltaisin istuimme kirkonkylän talon olohuoneessa ja täti kertoi mitä kaikkea voisi vielä hankkia. Täti oli kukkakauppias ja teki haudoille seppeleitä.

Kun tulimme Arjan kanssa rannalta, täti oli keittänyt kavia ja nautti sitä vieraansa kanssa.

  - Mistä tuo kaunis vanha sivustavedettävä sänky on? kysyi vieras.

  - Olen ostanut sen huutokaupasta. On minulla toinenkin, mutta se on veljen vaimolla käytössä. Enpä ole viitsinyt sitä pyytää takaisin. selitti Tyyne-täti.

    

Huomasin, että kysymyksessä oli sänky, joka oli meillä isän ja äidin makuuhuoneessa. Se oli keltaiseksi maalattu, sivusta vedettävä kolso puusänky. Isä sanoi sitä ituloovaksi. Sängyn saattoi levittää niin, että siinä mahtui nukkumaan kaksi ihmistä. Siskon kanssa nukuimme siinä usien. Sänky toimi päivisin istuimena. Sen päällä oli puinen kansi. Seinää vasten oleva selusta oli muotoiltu kaarevaksi. Se oli aivan kuin levällään olevat linnun siivet ja keskellä oli koristeeksi veistetty aisakellon näköinen puupallo. Pallon saattoi ottaa irti, aivan kuin se olisi tarkoitettu lasten leikkikaluksi. Siinä oli paljon kuhmuja. Se oli ollut aiemmin sininen, punainen ja vihreä. 

Kesäloman jälkeen  katselin sänkyä kotona ja kysyin äidiltä:

- Onko tuo Tyyne-tädin sänky?

- Miten niin? äiti sanoi.

- Tyyne-täti sanoi, että se on sinulla lainassa, etkä ole palauttanut sitä, vastasin.

- Vai niin, äiti sano ja meni pihalle.

Seuraavana päivänä ovelle ajoi pakettiauto. Isä ja autokuski kantoivat sänkyä lavalle.

- Nyt se lähtee, tokaisi äiti.

- Joutaapa tuo, tuumasi isä.

Sen jälkeen en ole kuullut ituloovasta mitään. Luultavasti Tyyne-täti otti sen vastaan.

Tule jo kotiin

Olen nukkunut koko päivän. Ruoka ei maistu ja seinillä on vain vinot taulut. Yritän nukkua patterin vieressä. Haluan vain nukkua. Sain tänään  ruokaa, mutta en voi syödä sitä, koska veljeni on lähtenyt. Lauantaina vielä juttelimme ja olin vihainenkin. Hän yritti ottaa minun paikkani. Ajoin hänet tiehensä.

Nyt on jo tiistai. Minulla ei ole päätä eikä häntää. Silloin kun veli oli vielä kanssani, haistelimme toistiamme ja lopuksi painomme nenät yhteen, veljeyden tähden. En kylläkään tykännyt yhtään hänen nokastaan, se oli liian kostea. Ajattelin, että pikkuveljet ovat räkänokkia. Mitä märempi nenä,sitä huonompi matkaaja.

Olen muutaman kerran käynyt ulkona ja tiedän, että se vaatii kokemusta. Kovin pitkälle ei kannata mennä. Yhtenä päivänä menin naapurin oven taakse ja siellä haukkui koira. Ajattelin, että se ei ole minun kotini. Mietin myös, että veljeä pitää varottaa. Niihin aikoihin veli istui vielä kotioven nurkalla ja odotteli minua. Se ei uskaltanut tulla ulos.

Nyt veli on ollut metsässä jo monta päivää. Katselen ikkunasta, josko se tulisi kotiin. Välillä lasken pääni alas. Ajattelen, että se voisi tulla jos ei näkisi minua. Olin sille niin ilkeä ja vein siltä koko huoneen. Nyt minulla on tilaa, mutta en tiedä miten sitä käytän, kun olen  yksin.

Uintiretki

Isä teki jokakesäisen kalastusmatkan kavereidensa kanssa Lappiin. Eräänä kesänä pääsin isän kyydissä Kuusamoon,  jossa Marja-serkkuni asui. Saisin olla siellä ainakin kuukauden ja tulisin sitten postiautolla takaisin kotiin.  

    Kuusamon Kitkantie oli pitkä ja Marja asui sen toisessa päässä.  Joka päivä kävelimme sen päästä päähän monta kertaa tai sitten pyöräilimme läheiseen Kuusamojärveen uimaan.

Eräänä iltana olimme lähdössä uinnin jälkeen takaisin kotiin kun poikajoukko ilmestyi pukukopin takaa. Siinä olivat ainakin Määtän Antti ja Haapalan Harri. Muita en tuntenut. Olin vähän ihastunut Anttiin ja Marja Haapalan Harriin. Olimme jo pyörän selässä kun Antti veti ritsistä ja yritti kaataa pyörää.
   - Minäpä näin sinut alasti, sanoi Antti virnuillen.
Hänellä oli jotenkin inhottava ilme kasvoillaan, minua alkoi pelottaa.
   - No et nähäny! huusin.
   - Joo näin Marjankin, ilkeili Antti.
   - Ja et varmalla nähäny, huusi Marja ja hyökkäsi Antin kimppuun.

Marja sai huitaistua Anttia märällä pyyhkellä ja lähdimme kiireellä kotiin päin. Antti sai kuitenkin kiinni minusta ja alkoi kopeloida.
    - Neitillä on alkanut tissit kasvamaan, ilkkui Antti.

Minusta tuntui aivan kauhealta, pääsin karkuun ja minua hävetti hirveästi. Tuntui kuin olisin syyllinen johonkin. Pääsimme kotiin turvallisesti, mutta koko loppuloman pelkäsin ja inhosin poikia ja ihastus oli tipotiessään.

Ruusu

Navetan alaköökissä oli muuripata, jossa äiti lämmitti vettä. Pata näytti isolta puurokattilalta. Köökissä oli ämpäreitä ja päniköitä, joilla kuljetettiin maito laiturille. Lattiassa oli reikä, josta vesi valui pois. Reikä oli pelottava ja luulin, että siellä asuu näkki.

Joskus äiti pelotteli, että näkki voi viedä. Pihalla oli kaivo, jonne ei saanut katsoa. Katsoin kuitenkin. Pohjalla oli mustaa ja pudottelin kiviä sinne. ja suurista kivistä kuulu iso molskahdus. Kaivon päällä oli pyöreään pölliin kiinnitetty veivi, johon oli laitettu pitkä kettinki ja sen  päässä oli ämpäri. Kun ämpärin pudotti kaivoon, veivi pyöri kuin hyrrä ja kohta ämpäri lompsahti kaivoon ja upposi sinne. Yritin monesti vääntää veivillä ämpäriä takaisin ylös, mutta sitten äiti olikin jo paikalla varoittelemassa.

Navetassa oli neljä lehmää Omena, Mansikki,  Mutsikki ja Kukka. Karsinassa oli Mansikin vasikka, jolla ei ollut vielä nimeä. Äiti oli luvannut minulle, että saisin antaa sille nimen. Aina kun menin navettaan, kiiruhdin vasikan luo ja se imi sormiani. Lopulta päätin antaa sille nimen Ruusu. Se oli ruskea, jossa oli valkoisia laikkuja.  Ajattelin, että ehkä se haluaisi olla ennemmin vaaleanpunainen ja tuoksua hyvälle.

Isä tuli hevosen kanssa metsästä pöllinajosta. Katsoin ikkunasta kun Hurra piehtaroi lumessa, kun isä oli ottanut länget ja kuolaimet pois. Aivan kuin se olisi pessyt itseään rankan päivän jälkeen. Ruusu oli kasvanut jo isoksi lehmäks ja ajattelien, että Hurra ja Ruusuhan voisivat mennä naimisiin.

Äiti istui kamarin ikkunan äärellä ja itki. Pihaan oli oli tullut iso auto, jossa oli lava.
- Miksi sinä äiti itket, kysyin. 
- Ruusu viedään Karjapohjolaan, vastasi äiti.

Ihmettelin, että mikä se Karjapohjola on. Oliko se joku paikka jossa lehmillä on mukava olla. Ei se voinut olla niin, koska äiti oli surullinen.
- Mikä se on, kysyin.  
-  Lehmiä menee sinne joskus, älä huolehdi, äiti vastasi.

Äiti istui kapealla penkillä ja nojasi kyynärpäällään ikkunalautaan. Verho oli vedetty syrjään. Minusta tuntui kummalliselta. Eihän äiti ole itkenyt koskaan.
Menin ulos katsomaan. Isä talutti Ruusua auton viereen ja alkoi työntää sitä  automiehen kanssa lavalle. Sieltä oli laskettu teline, jota pitkin Ruusu yritti kompuroida,  eikä se olisi millään halunnut mennä sinne. Menin isän viereen.
- Saanko silittää Ruusua? Äiti sanoi, että se menee Karjapohjolaan.

Isä antoi minun silitellä Ruusua ja katselin kun se vihdoin oli lavalla. Ajattelin olla urhea, enkä kertonut isälle, että äidillä oli jo nyt ikävä.
- Milloin Ruusu tulee takaisin, kysyin isältä.

Isä ei puhunut mitään. Katselin kun kuorma-auto kaarsi portista maantielle. Isä käveli tallille ruokkimaan Hurraa. Toivoin, ettei näkki veisi Ruusua ja se tulisi pian takaisin.

Päänsärkyä kellarihuoneessa

Sisko meikkasi itseään peilin ääressä.
    - Meen Eijan ja Helenan kanssa Mäntylammelle, sanoi sisko.
    - Ethän nää voi, ku ollaan tanssikiellossa, sanoin.

Edellisenä viikonloppuna jäimme kiinni tupakan polttamisesta ja tanssireissut oli toistaiseksi peruttu. 
       - Niin ollaanki, mutta aion mennä  siksi, ku Rami on siellä, sisko sanoi tiukasti.
       - Minä en kyllä uskalla, mitä nää meinaat?  ihmettelin.
Sisko otti äidin peruukin pöydän nurkalta ja näytti sitä minulle.
       - Paakko nää tuon päähäs, ookko nää ihan pölijä, nauroin.
       - No en tietenkää paa, ite oot pölijä. sisko töksäytti.
Sisko  laittoi peruukin, joka oli lähes hänen hiustensa värinen, sänkyyn tyynyn päälle. Sitten hän laittoi vaatteita peiton alle. Näytti aivan kuin siinä olisi nukkunut joku.

      - Kato nyt, oon nukkumassa. Sinä meet nyt yläkertaan kattomaan telekkaria ja sanot, että mulla on pää kipiä ja oon nukkumassa, komensi sisko.
          - En ala valehtelleen mittään, elä luule, intin.
          - No niin ala mennä siitä, tai kerron isälle, että poltit tupakkaa eilen.

Menin yläkertaan ja istuin sohvalle. Televisiosta tuli jotakin mukavaa, koska isä nauroi. Minun oli vaikea kesittyä mihinkään. Jännitin siskon puolesta, olinhan rikoskumppani.
          -  Mihin Riita jäi, äiti kysyi.
          - Sillä on vähä pää kipiä ja se meni nukkuun, vastasin.
          - No voi voi, minäpä käyn viemäsä Riitalle aspiriina.
          - Se nukkuu jo, minä voin kohta viiä, sanoin kauhuissani.

Äiti mieni lääkekaapille ja otti aspiriinipötkystä yhden ja valutti hanasta lasiin vettä. Kohta hän oli jo menossa alakertaan. Meidän huone oli erillään kellarikerroksessa ja sinne piti mennä ulkokautta. Lunta tuprutteli ja . yritin vielä käännyttää äitiä, mutta se ei auttanut.
      

Äiti astui huoneeseen sisään ja meni siskon luokse kyselemään vointia. Hän nosti peittoa ja näki peruukin tyynyllä. Olin aivan paniikissa, enkä uskaltanut puhua mitään.
         - Hyi Riittaa, sanoi äiti vihaisesti ja minä en voinut enää mitään.

Parrakas kätilö

Supistukset alkoivat. Niitä tuli ainakin kymmenen minuutin välein. Lapsi oli mennyt jo kaksi viikkoa yli ajan ja näytti ettei tahdo tulla ollenkaan maailmaan. Mies oli töissä toisella paikkakunnalla, joten päätin ottaa taksin ja lähteä synnytyslaitokselle. Hän oli ollut edellisellä viikolla jo yrittämässä, mutta turhaan.

Makasin jalat haarallaan osaston sängyssä ja kätilö työnsi sormia sisääni.
    - Nyt on jo 12 senttiä auki. Vielä ei saa ponnistaa.

Kätilö painui takaisin osaston kahvihuoneeseen ja jätti minut siihen yksin kärvistelemään. Yhtäkkiä tuli tunne, että on pakko paskantaa. Soitin kelloa ja kätilö tuli tovin päästä katsomaan.

     - Mikä nyt on? Tässähän aivan laihtuu kun joutuu jatkuvasti ravaavaan täällä.
     - Minun pitää päästä vessaan, kakkaan tuli jo housuihin.
Kätilö auttoi minut vessan ja pesin myös itseni. Mielestäni en kyllä ollut vaivannut häntä juurikaan.  Samalla hän kertoi, että pääsisi eläkkeelle kahden viikon päästä. Hän oli pieni roteva nainen. Ohimoilta harmaantuneet tummat hiukset oli kammattu ylös nutturalle.  Leuassa kasvoi muutama partakarva ja ajattelin, että taitaa olla vanhapiika. Hän näytti aivan hautausmaan porttivahdilta, luuta vain puuttui.

Makasin taas sängyllä ja yritin olla kohtelias. Nainen tuntui olevan kärttyisä ja taisi olla turha odottaa mitään ylimääräistä empatiaa.
   - Minunkin tätini oli kätilö, sanoin.
   - Jaa vai niin, missä päin? Hän kiinnostui heti.
   - Asui Joensuussa, mutta on jo kuollut, vastasin.
   - Mikähän nimi mahtoi olla? uteli kätilö.
   - Toini Keinonkangas, vastasin.
Kätilön kiinnostus heräsi heti. Hän tuli lähemmäs ja kohotteli tyynyä ja kyseli kupuja.
    - No minähän tunnen hänet, kätilö sanoi. Olimme yhdessä Kätilöopistolla erikoistumassa.
    - Sepä mukava sattuma, sanoin.
    - Sillä naisella oli ranteet ja kaulat täynnä koruja ja kaikenlaita hömppää, muisteli kätilö.

Juttelimme vielä tovin ja kysyin puudutusta.
      - Ei täällä nyt ole epiduraalia, tuossa seinällä on ilokaasua, tokaisi  kätilö.

Tunsin, että kipu oli taas tulossa ja pyysin seinällä olevaa laitetta ja neuvoja sen käytössä.

    - En minä tuommoista ole ennen käyttänyt, ei niitä ollut, kätilö nurisi ja yritti irrottaa tötteröä seinältä.
Nousin istumaan ja riuhtaisin letkun päässä olevan naamarin käteeni. Nyt tiesin mistä kaasua tulee ja osasin käyttää sitä. Kätilö oli nyrpeän näköinen.

     - Älä nyt ime sitä liikaa. Hän poistui huoneesta.

Onneksi akka lähti ja sain olla yksin. Miten voi olla niin ikävä ja ilkeä ihminen. Ei viitsinyt keskittyä enää viimeisiin parkuviin naisiin saati lapsiin.

Tunnin kuluttua hoitajia parveili huoneessani. Maailmaan oli syntynyt iso pyöreäsilmäinen poika ja koko osastolla oli raikunut v karjahdukseni kun puskaisin pojan maailmaan.

Kätilö tuli viereeni ja onnitteli.

- Muuten se sinun tätisi vei minulta sulhasen, vieläkö Verner on elossa.
- On se.

Oli kauhuissani, kiusasikohan se minua tahallaan. Vauva katseli minua  isoilla pyöreillä silmillään ja tarrasi tissiin heti kiinni. Isäänsä tullut, tomera poika.