Aapinen

Sisko meni kouluun ja olin vihainen, että en itse päässyt mukaan. Koko vuosi meni pikkusiskojen kanssa . Ne olivat semmoisia rääpäleitä ja karkailivat joka paikkaan. Aina kun Sisko tuli koulusta, halusin nähdä hänen koulutavaroitaan. Yleensä Sisko riuhtaisi koululaukkunsa kädestäni ja sanoi, että hänen tavaroihinsa ei saa koskea. Kerran hän näytti kutenkin aapistaan. Siinä oli kukko kannessa ja ihmettelin miksi siinä on kukko. Naapurin kanalassa oli kukko ja monta kanaa. Tiesin kirjaimia, mutta en osannut lukea. Siskolla oli myös kynäpenaali. Siinä oli lyjykynä, kumi ja viivotin. Oli minullakin lyijykynä, mutta ei viivotinta.

Kesällä äiti ja isä puhuivat kouluunmenostani.

- Tyttö ei oo vielä täyttäny seittemääkään, oiskohan parempi, että se menis vasta vuojen päästä kouluun. Äiti sanoi.
- Voishan se niinki olla, sanoi isä.
- Pääsisi Aino-tätin luokalle, niinku Siskoki, äiti jatkoi
- Minä haluan mennä kouluun, huusin ja menin pirtin pöydän ääreen istumaan.
- Olepas nyt hiljaa, äiti sanoi.

Syksyllä menin sitten ensimmäiselle luokalle. Isä oli kirkonkylällä töissä ja vei minut kouluun. Luokka oli iso ja siellä oli paljon lapsia. Vanhemmat seisovat luokan takaosassa. Vilkuilin isää. Isä oli jo lätenyt töihinsä. Ihmettelin kaikkea. Seinällä oli iso  tummanvihreä liiutalu ja siinä luki jotakin. Luokassa oli yksi tuttu, naapurin Pirjo. Luokka oli koulun kolmannessa kerroksessa. Käytävässä oli naulakko, johon piti jättää ulkoavaatteet ja kengät naulakon alle. Äiti oli ostanut minulle liivihameen, joka oli laskostettu ja siinä oli henkselit. Olin niin hienona. Lisäksi olin saanut sinisen koululaukun, jossa oli kahva ja pitkä hihna. Sen saattoi laittaa olkapäälle. Laukkuuni mahtuisi aapinen, iso karttakirja ja pitkä viivotin.

- Hyvää huomenta oppilaat, opettaja sanoi. Vanhemmat olivat jo lähteneet. Kukaan ei puhunut mitään.
- Olen opettajanne ja nimieni on Kaija Liimatainen. Hän näytti karttakepillä kirjoitusta, jossa ilmeisesti luki hänen nimensä.
- Nyt luettelen teidän kaikkien nimet, sanoi opettaja.

Taululla oli monta nimeä. Kuulin kun opettaja sanoi minun nimeni ja näytti sitä karttakepillä ja ositti sillä sitten  minua. Kaikki nimet käytin läpi ja jokaista osoitettiin karttakepillä.

- Ei teidän vielä tarvitse osata lukea, mutta vuoden aikana opitte, opettaja sanoi.
- Tässä on teidän aapiset, jatkoi opettaja ja taputti  pöydällä olevaa kirjapinoa.

Opettaja jakoi aapiset ja saimme myös kynän ja kumin. Viivotinta ja karttakirjaa ei vielä jaetteu. Ajattelin, että saamme ne sitten myöhimmin. Muuta en muista ensimmäisestä koulupäivästä. Olin onnellinen, että oppisin kohta lukemaan, kuten Siskokin ja saan sen karttakirjan.

Eräänä aamuna olin lähdössä kouluun ja etsin reppuani. Äiti laittoa yleensä koulutavarat poikoilleen. Repussa ei ollut aapista.
- Missä mun aapinen on, kysyin äidiltä.
- Kaija ja Maija repivät sen, kun olit jättäny pöyvvälle. Kato nyt tuota siivua, tokaisi äiti.

Pikkusiskot touhusivat pöydän alla ja äiti siivosi paperisilppua. Olin aivan kauhuissani.
- Emminä uskalla mennä kouluun, pittää olla aapinen, purskahdin itkuun.
- Lapsikulta, äiti soittaa Aino-tätille, jos sillä olis aapisia, lohdutti äiti.

Kohta äiti oli puhelimessa ja kyseli olisiko Aino-tädilla ylimääräisiä aapisia, kun pikkutytöt olivat repineet Päivin aapisen.

- Mee ny kouluun ja käy hakkeen Aino-tätiltä aapinen saman tien, on sillä niitä, äiti sanoi.

Lähdin pyörällä kouluun ja olin vielä surullinen, siitä että pikkusiskot olivat saanet ainoan koulukirjani käsiinsä. Siskot olivat kaksosia ja vain muutaman vuoden ikäisiä. Ajattelin, että tästä lähtien laitan itse omat koulutavarani reppuun ja laitan repun niin korkealle, ettei siihen pennut yllä.

Aino-täti asui kansakoulurakennuksen asuntolassa, Sanoimme häntä Aino-tädiksi, koska hän oli äidin enon vaimo. Äiti oli asunut heillä ottotyttönä. Täti oli johtajaopettajana koululla. Soitin ovikelloa ja Aino-täti tuli ovelle.
- No Päivihän se siinä, tulehan sisälle, täti sanoi.
- En minä kerkiä, tulin hakemaan sitä aapista.
- Niinpä niin, sinun pitää ehtiä tunnille, täti sanoi ja antoi aapisen, joka hänellä oli jo valmiina eteisen pöydällä.
- Kiitos, vastasin onnellisena.
- Menehän nyt, täti sanoi ja nauroi iloisesti.

Miusta tuntui hyvältä ja menin iloisena omaan luokkaani. Meille oli annettu tavaustehtävä edellisenä päivänä. Harjoittelimme isän kanssa illalla ja osasin sen hyvin. Tavasimme kaikki ääneen ja opettaja kierteli luokassa. Hän pysähtyi kohdalleni ja seurasi minua. Ajattelin, että opettaja katsoo minua, kun osaan niin hyvin ja yritin nostaa ääntäni, että se kuuluisi paremmin. Opettaja lähti kävelemään ja meni pöytänsä äären istumaan. Katsahdin häntä kun hän otti silmälasinsa kullanvärisetä kotelosta. Minusta se oli kaunis. Painoin pääni äkkiä alas, kun opettaja katsoi minua vihaisesti.

Opettaja nousi seisomaan ja laittoi kullanväriset silmälaist päähänsä.
- No niin, tavaushan meni oikein hyvin. Tulkaapas nyt vuorotellen näyttämään, missä kohdassa lukee MET-SÄ , sanoi opettaja.

Jokainen kävi vuorollaan opettajn pöydän luona ja kun minun vuoroni tuli, näytin opettajalle aapista ja laitoin sormeni met-sä'n kohdalle.
- Mistä sinä tämmöisen aapisen olet saanut, opettaja kysyi.
- Aino-täti antoi, sanoin.
- Missä sinun oma aapisesi on, opettaja sanoi vihaisesti.
- Kaija ja Maija repi sen, sanoin peloissani ja mietin, miten opettaja oli huomannut, että aapinen olisi jotenkin erilainen.
- Vai sillä lailla, tokaisi oettaja
- Sinä maksat sitten sen aapisen koululle. Huomenna tuot rahan minulle, huusi opettaja.

Koko luokka tuijotti minua ja häpesin siskojani. Miksi minulla pitääkin olla sellainen koti, jossa mikään ei pysy ehjänä. Mikä ihmeen vika tässä aapisessa sitten oli, en ymmärtänyt. Kotimatkalla naapurin Pirjo halusi nähdä aapiseni.
- Näytäppä mullekki sitä, se on varmasti hieno, ku on aivan uuski, sanoi Pirjo.
- Kato vaan, sanoin ja otin aapisen laukusta.
- Täsähän on aivan eri kirijaimet ku mun aapisesa, Pirjo ihmetteli.
- Miten niin, sanoin.
- No kato, mulla on isot kirijaimet ja sulla pienet, sanoi Pirjo ja näytti omaa aapistaan.

Ymmärsin, että opettaja oli huomannut eron siitä, että minun aapisessani oli pienet kirjaimet, lauseet alkoivat isoilla. En ollut itse ajatellut sitä ollenkaan, en huomannut mitään eroa. Juoksin kotiin kertomaan äidille, että meidän pitää maksaa se revitty kirja. Minulla ei ollut aavistustakaan paljonko aapinen maksoi ja ajattelin, että voinhan poimia vaikka marjoja, niin se saadaan maksetuksi.






-