Vieläkö jostain laulun mä kuulen
ei sentään, sitä sirkaksi luulen.
Onko se ääni vai soiko se vain
kutsuuko joku rakkaintain.
Mistä sen tietää ketä se kutsuu
luulenko vain, että sydämein murtuu.
Osaanko laulaa kuorossa sen
kas mikä on elämä sirkkojen.
Annanko sille lempeän huoneen
luulenko hänen laulujaan luoneen.
Entä jos laitankin häkkiin sen
oisinko itsekään onnellinen.
Viuluaan soittelee rakkainpain
itsekin olen kuin kukkanen vain.
Niityllä kuuntelen sirkkaani mun
syksylllä kuihdun ja taas avaudun.
Minun joki
Kummalliset paukkupäät,
harvinaiset haukkuhäät.
Kuuma ilma tänne tahtoo
jopa vehnä ehkä aikoo.
Tulin luokse kehdon pienen
sen jo unhoittaneen lienen.
Täällä kaikki kosketukset
nuoret, vanhat unohdukest.
Joki virtaa koko ajan
ehkä antaa mulle rajan.
Meri pieksee päätäin aina
viiimeistään jo sunnuntaina.
Meren luota lähden pian
jos vain joki antaa tilan.
Sehän vie ja virtaa vainen
itsekin niin samanlainen.
Aina joki on niin hellä
onkos valtaa mulla, kellä.
Mennä veteen uiskalluksen
päättää lemmen temmellyksen.
Pieni kukkanen
Lumen keskeltä nousen,
sydän puhtaana.
Voisinko vielä uskoa,
paistaisiko aurinko koko kesän.
Annatko minulle valoa,
entä lämpöä.
Ilman rajuilmaa.
antaistko aiheen.
Violettisin silmin kastselen,
keltainen pyrkii vallalle.
Pelkään sitä väriä,
se yrittää viedä minulta kaiken.
Saanko tämän toukokuun,
olisin vain pieni kukka.
Minä ja minun mehiläiseni,
olisimme aivan hiljaa.
Huivi
Löysin vanhan huivini
se on aivan solmussa.
Tai siinä on solmuja.
Vanha huivi.
En ymmärrä miksi siinä on solmuja.
Yritän avata ensimmäisen.
Se on niin tiukka, että pitää käyttää hampaita.
Haluan niin kovasti muistaa millainen huivi oli.
Seuraava solmu onkin löysempi.
Kuvio alkaa paljastua.
Nyt muistan.
Minä olen siinä.
Aina kun tuntui pahalta
tein solmun.
Näen ryppyisen kuvani
ja yritän silittää sitä.
Silkkiä ei saa liian kuumalla silitää.
Siinä se nyt on sileänä.
Laitan sen kaulaani
olen taas lähempänä itseäni.
Elämän sanajärjestys
Nyt näen kirjaimet, mutta ei ymmärrä sanoja. Keskenään tappelevat, ilkeilevät ja ovat kateellisia. Yksi haluaa ensimmäiseksi ja toinen viimeiseksi, loput eivät mihinkään.
Helppoa olisi laittaan ne peräkkäin ja jättää huomiseksi. Jos niitä ei enää huomenna olekaan. Entä ylihuomenna. Pakko ne nyt on laittaa jotenkin, karkaavat muuten kokonaan.
Jos laittaisin vaikka rakkauden ensimmäiseksi ja vihan viimeiseksi. Miten minä nuo välisanat sitten laitan. Montako sanaa mahtuu rakkauden ja viha väliin.
En tajua miksi anteeksianto yrittää päästä heti rakkauden peräään, eikö sen pitäisi tulla vihan jäkeen. Suru halauaisi olla viimeisenä.
Ymmärtäähän surua kun se on sellainen vähäisempi sana, mutta anteeksianto on niin itsepäinen, että laiten sen kostoksi surun jälken.
Nyt minulla on ne järjestyksessä: rakkaus, viha, suru, anteeksianto
Vaikea jäädä
Vanha puu odotta minua, siinä on velä lehtiä syödä.
Yllän juuri siihen kohtaan, johon olen tottunut.
Ihmettelen miten se viitsii olla ja odottaa.
Miksei se liiku mihinkään.
Ehkä se ei halaukaan lähteä, se on erilainen.
Minun on kuitenkin mentävä, muuten kuolen näkään.
Vaellan kuumassa ja luulen olevani yksin.
Miten voi karata laumasta, joka on aina ollut kotini.
--
Varjossaheilui helmiverhoyksi helmi oli
elilainenhuomasin sen heti.
---
Sähkökatkos
Kirjoitin sinusta sähköiseen mediaan
sanat katosivat ja tunne häipyi.
Nyt muistelen sanoja.
Nytkö minä sitten tulin sokeaksi
enhän osaa enää kirjoittaa.
Tunnekin on kuin viime viikon herneketto
ei viitsi lämmittää.
Junassa
En taaskaan päässyt asemalla pois
Minun piti jäädä aivan tähän lähelle.
Piti huolehtia matkatavaroista ja lapsesta.
Aina minulla on liikaa tavaraa.
Yöllä otin jokaiseen sormeen laukkuja.
Lapsikin otti yhden pussin.
Laiturilla oli venäläsiä, en löytänyt lastani.
Nousin ilmaan ja ylitin kaikki.
Vetäisin vain, olin jäänyt junasta.
Lensin lapsi kainalossa ja sain junan kiinni.
Se oli aivan helppoa. Olimme taas junassa.
Siellä oli paljon tilaa ja en pelännyt enää.
Olin litistyä junan ja seinän väliin.
Olin taas ulkona. Luulin, että en pääse enää kotiin.
Ihmiset olivat kummallisia. Aivan kuin minulla ei olisi poikaa.
Luulin, että kaikki ovat minua vastaan.
Pitääkö minun ottaa joku noista seinän viereltä.
Otin yhden ja se osasi suomea.
Luulin, että tämä osaa viedä minut kotiin.
Niin nuori ja etevä. Etsin jälleen puhelintani.
Se oli aivan mullan peitossa, savessa.
Yritin soittaa kotiin, numeroa ei löytynyt.
Olisin vain ilmoittanut mistä minut haetaan.
Konduktööri nauroi, junia ei enää mene.
Petikaveri
Seitsemän vuotta olemme maanneet tiiviisti yhdessä.
Yöt ovat olleet pitkiä ja olen herännyt monta kertaa.
Haluaisin mennä kauemmas, mutta olet niin kiinni.
Yöt olivat ennen niin viileita, mutta nyt täynnä kuumaa tuskaa.
Saisinko nukkua yksin?
Niin se on tänäkin iltana, emme voi erota.
On se kuitenkin niin rauhoittavaa mennä iltaisin
mahan viereen maata.
Kuuma ruumis
Ikkunasta pyrkii aurinko,
yrittää paistaa minuun.
Laitan verhot kiinni, en jaksa vielä.
Koko viikon harmaa rauhoitti
ja aurinko oli muualla.
Tänään oli vain 37,3.
Ruumis on masentanut minut.
Se oli viikon kuin Turkin aurinko
ja Tunisian kuu.
En uskalla katsoa ulos.
Surullinen maanantai
Eilen minulta tipahti käsi
ja paidannanpit yksi kerralaan.
Tänään nenäni löytyi maasta.
Miten pystyn nuuskimaan kevättä.
Jospa ensi yönä olisi hieman pakkasta
voisin pitää järkeni päässä.
Näkisin auringon ja valon ja tuntisin lämmön
miksi pitää sulaa, miettii lumiukko murheissaan.
Runo
Missä se viipyy
viikon olen odottanut.
Peklään kun se tulee
en näe sanoja
enkä ymmärä niitä.
Lapseni
Kun näin sinut
lämmin aalto kävi yli.
Ikinä en hylkää
suojelen sinua.
Nyt kun näen sinut
kuuma aalto käy yli.
Siivoa huoneesi
ajattele minua.
Muukalainen
Kaunis mies
suloinen suu.
Outo kenties
kova kuin luu.
Outo mies
aivan joku muu.
Ei kenties
luokseni tuu.
Siinä se mies
vieressä nukkuu.
kenties
syliini hukkuu.
Palaset
Älä kosketa sitä
se on niin kova.
Älä herätä minua
haluan nukkua.
Anna sen olla
se on niin herkkä.
Kosketa sittenkin
haluan herätä.
Se on vain sydän
palasista koottu.
Haluan rakastaa
en mene nukkumaan.
Anna mun olla
annan sun olla.
Repullinen voita
Syntyi poika Vasarassa
Mankilanjärven vesillä.
Silmät aivan sikkurassa
kaikki kalleudet esillä.
Siinä sitä ihmeteltiin
akat juoksi ympäriinsä.
Pientä päätä siliteltiin
aina siinä alvariinsa.
Lähti poika maailmalle
pisti pienen käärön reppuun.
Vaihtoi hieman vapaammalle
uskoi aina kouluheppuun.
Voita kului kuukausia
äiti kirnus monta vuotta.
Vuodet oli suotuisia
nousi siinä moni nuotta.
Näki kerran tytön tumman
soratiellä ajavan.
Koki silloin tunteen kumman
syömmensä niin vajavan.
Siinä tyttö lettipäinen
ylpeänä ajeli.
Mietti poika uhmapäinen
mieleltänsä kaheli.
Lähti perään tytön kauniin
pumpun pisti ritsille.
Käteensä hän sai vain nauriin
punastui hän vitsille.
Vielä lähti uuteen taistoon
nurkan taakse kurkkimaan.
Aina luotti omaan vaistoon
joko menis kysymään.
Siitä alkoi ruuhkavuodet
tuli tytön lullukat.
Poika sai ne miehen puolet
sillä oli pallukat.
Kului vuodet, vaihtui aika
vaimo lähti taivaaseen.
Tässäkö on onnen taika
mietti poika itsekseen.
Löysi Ellin ihananisen
kello alkoi raksuttaa.
Keitti vellin puuromaisen
Pojan suu nyt napsuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti